Hyppää pääsisältöön
Euroopan komission logo

Sopimussuhteinen henkilöstö

Picture of a woman in front of a computer

Sopimussuhteiset työntekijät toimivat suorittavassa työssä tai hallinnollisissa tehtävissä tai sellaisilla erikoisaloilla, joiden osaajia ei ole riittävästi vakinaisen henkilöstön joukossa.

Heidät otetaan yleensä palvelukseen määräaikaisilla työsopimuksilla (työsuhteen kesto enintään 6 vuotta kaikissa EU:n toimielimissä), mutta joissakin tapauksissa heille voidaan tarjota toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia (toimistoissa, virastoissa tai edustustoissa).

Sopimussuhteisten toimihenkilöiden valintamenettelyssä haetaan työntekijöitä, joilla on hyvin monenlaisia ammattiprofiileita

Ad hoc -hakumenettely voidaan kohdentaa hyvin erilaisiin profiileihin, ja sen avulla voidaan hakea esimerkiksi webmastereita, eri alojen toimihenkilöitä, lingvistejä, hankekoordinaattoreita, turvallisuusvastaavia, tieteellisiä asiantuntijoita, autonkuljettajia, tiedottajia tai tutkijoita.

Lue lisää valintamenettelystä.

Sopimussuhteisen henkilöstön toimet jaetaan neljään tehtäväryhmään:

TehtäväryhmäPalkkaluokkaTehtävät
Tehtäväryhmä IV13–18Hallinnolliset, avustavat, lingvistiset ja muut vastaavat tekniset tehtävät, jotka suoritetaan virkamiesten tai väliaikaisten toimihenkilöiden valvonnassa.
Tehtäväryhmä III8–12Toimeenpanevat, luonnostelevat, kirjanpidolliset ja muut vastaavat tekniset tehtävät, jotka suoritetaan virkamiesten tai väliaikaisten toimihenkilöiden valvonnassa.
Tehtäväryhmä II4–7Avustavat ja sihteerin tehtävät, toimiston hoitoon liittyvät ja muut vastaavat tekniset tehtävät, jotka suoritetaan virkamiesten tai väliaikaisten toimihenkilöiden valvonnassa.
Tehtäväryhmä I1–3Ruumiillisen työn ja hallinnollisen tuen yksikön tehtävät, jotka suoritetaan virkamiesten tai väliaikaisten toimihenkilöiden valvonnassa.

Lisätietoja on palkkataulukossa (voimassa 1. tammikuuta 2024 alkaen).