Hyppää pääsisältöön

Tarkastus

Tarkastajilla on keskeinen rooli Euroopan unionin hallinnon ja johtamisen kehittämisessä. Heidän työnään on varmistaa EU:n toimielinten toiminnan vastuullisuus.

Tarkastajat tekevät itsenäisiä tarkastuksia monilla EU:n toimintasektoreilla ja aloilla ja esimerkiksi seuraavat EU:n tuloja ja menoja ja varmistavat, että ne ovat lakien ja asetusten mukaisia.

Tarkastaja

Toimenkuva

Tarkastajat tekevät monenlaisia sisäisiä ja ulkoisia tarkastuksia ja avustavat johtavia päätöksentekijöitä. Heidän monipuoliseen toimenkuvaansa kuuluu esimerkiksi tarkastaa, että EU:n varoja hankitaan ja käytetään asianmukaisesti ja että toimet ovat lainmukaisia. Sen lisäksi tarkastajat arvioivat toimielinten sisäisten menettelytapojen asianmukaisuutta ja tarjoavat asiantuntijaneuvoja toimintapolitiikkojen täytäntöönpanossa.

Keskeiset vaatimukset

Vähintään kahden virallisen EU-kielen hyvä taito, korkeakoulututkinto tai ammattipätevyys palkkaluokkaan AD 5 haettaessa (hallintovirkamiesten alin palkkaluokka) ja lisäksi ylempään palkkaluokkaan AD 7 haettaessa usean vuoden työkokemus alalta. Keskeiset vaatimukset voivat vaihdella, joten niihin kannattaa perehtyä erikseen jokaisen valintamenettelyn yhteydessä.

Lisätietoa valintamenettelyistä ja henkilöstöluokista

Lisätietoatyömahdollisuuksista ja harjoittelujaksoista

Meet EU staff

”Tulin töihin Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen vuonna 2006. Työskentelen tarkastajana koheesiopolitiikan ja vuotuisen tuloksellisuuskertomuksen parissa. Tuloksellisuuskertomuksessa arvioidaan EU:n ohjelmien tuottamaa lisäarvoa. Tehtäviini
What does an EU auditor do? An EU auditor assures that taxpayer money is spent correctly and that it gives
picture of Piotr
What does an EU auditor do? At the European Court of Auditors, we are the guardians of the EU's finances
Picture of Magdalena
What does an EU auditor do? We analyse information, we dig for even more information and then we connect the