Hyppää pääsisältöön
Euroopan komission logo

Yksikönpäällikkö Fabio

Fabio toimii yksikönpäällikkönä Euroopan parlamentin henkilöstöosastolla. Hän on ollut EU:n toimielinten palveluksessa vuodesta 2001. Fabion toinen jalka on amputoitu, ja hän käyttää raajaproteesia.
Kysyimme häneltä, onko työpaikalla tehty erityisjärjestelyjä hänen vammansa vuoksi.

”Jos en voi käyttää proteesia, kävelen kainalosauvoilla, mutta silloin en voi käyttää käsiäni mihinkään muuhun. Minulla on ihan tavalliset IT-laitteet – tabletti ja läppäri. Proteesi aiheuttaa minulle selkävaivoja, ja sen vuoksi sain työpöydän, jonka korkeutta voi säätää. Minulle on myös varattu pysäköintipaikka. Nämä järjestelyt onnistuivat helposti. Liikuntavamma vaatii kenties vähemmän erityisjärjestelyjä kuin monet muut vammat, sillä pystyn viestimään ihan samalla tavalla kuin muutkin.”

Fabio neuvoo seuraavasti muita EU-tehtäviin hakevia, joilla on erityistarpeita:

”Älä pelkää, vaan valmistaudu kunnolla uuteen tilanteeseen. Älä ole passiivinen, äläkä usko sokeasti, että kyllä kaikki varmasti hoituu ja työnantaja järjestää kaiken. Yksikään työnantaja maailmassa ei voi järjestää kaikkea! Uuteen ympäristöön pitää valmistautua, ja tämä on erityisen tärkeää vammaisille. Vammaiset ovat tottuneet siihen, että he joutuvat toimimaan hieman eri tavoin kuin muut – ja heidän pitää myös valmistautua omalla tavallaan.”