Hyppää pääsisältöön

FAQs

Tutkintotodistukseni myönnetään vasta hakemisen määräajan jälkeen. Voinko silti tehdä hakemuksen?

Yleisesti ottaen hakukelpoisuus edellyttää, että täytät kaikki kilpailuilmoituksessa tai kiinnostuksenilmaisupyynnössä esitetyt vähimmäisvaatimukset hakemusten jättämiselle asetettuun määräaikaan mennessä. Tämän päivämäärän jälkeen myönnettyjä tutkintotodistuksia ei oteta huomioon.

Kilpailu EPSO/AD/427/26 (Korkeakoulututkinnon suorittaneet hallintovirkamiehet – AD 5) muodostaa kuitenkin poikkeuksen. Siinä hakijalla on oltava vähintään kolmivuotisia yliopistotason opintoja vastaava koulutus, josta on osoituksena tutkintotodistus, jonka myöntämisestä on tehty päätös viimeistään 30. syyskuuta 2026. Hakemusten jättämisen määräaika ei vaikuta tähän. Esimerkkejä vähimmäiskoulutusvaatimuksista on kilpailuilmoituksen liitteessä III.